Ajankohtaista asiaa kirjallisuuden kääntämisestä

Kun olen lukemassa saksankielisissä maissa teoksiani, melkein aina joku esittää minulle kysymyksen, miksi en itse käännä romaanejani saksaksi.

Vastaukseni alkaa sanoilla: Kääntäminen on ammatti. Ja kiitän kääntäjääni isosta vaativasta työstä. Yleensä olen siinä vaiheessa tosin vähintään kerran aikaisemmin luennan aikana jo kiittänytkin. Hyvää käännöstä on aivan mahtavan hauskaa lukea. Se tuntuu hyvältä suussa ja kuulostaa kauniilta. Eikä sitä iloa kyllästy toistamaan.

Ennen kuin käännös menee painoon, tarkistan sen, mikä on hyvä asia. Pitkin matkaa kääntäjän kysymyksiin vastataan, jos ja kun hänellä kysymyksiä on.  Myös kustannustoimittaja tarkistaa. Mukaan joutuu väkisinkin jokin väärinkäsitys, voi olla, että jotain korjataan. Mutta vaikka nämäkin ovat aikaa vieviä, huolellisuutta ja paneutumista vaativia asioita, ne ovat lopulta kokonaiskuvaa katsoessa pikkujuttuja. Kääntäjä tuottaa ja hallitsee käännöksen kokonaisuuden, ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Hän määrää kielen sävyn, valitsee sopivan sanaston, asettaa rytmin, tekee kaiken oleellisen.

Yleensä kirjallisuuden kääntäjä kääntää omaan äidinkieleensä. Tuotettavan tekstin kielen on oltava todella hyvin hallussa ja selkäytimessä, jotta sävyt, rytmit, sanonnat, merkityksen lisäksi, saadaan sellaisiksi, että käännös tuntuu hallitulta ja luontevalta kokonaisuudelta. Kääntäjä tuottaa kieltä rekistereissä, joita hän ei itse arjessaan käytä. Hän eläytyy kieltä tuottaessaan eri tyyleihin. Näinhän me kieltä aktiivisesti käyttäessämme yleensä emme tee. Meillä on oma tapamme puhua ja kirjoittaa emmekä me tavallisesti sen rajojen yli arjessa mene. Kuin ehkä lyhyiden hyppyjen verran; vaikkapa kun kerromme vitsin tai tietoisesti matkimme puhuessamme toista ihmistä havainnollistaaksemme jotakin.

Usein, kun kääntäjä on tehnyt työnsä hyvin, käännöstä ei lukiessa tule ajatelleeksi, vaan teoksen maailmaan uppoaa aivan kuin mitään kielirajaa ei olisi edes ylitetty. En esimerkiksi lakkaa ihmettelemästä, miten kääntäjäni Regine Pirschel saa tekstiin niin osuvan rytmin, että kun luen sitä saksaksi, voin hengittää aivan samassa tahdissa kuin silloin, kun luen itse kirjoittamaani tekstiä alkukielellä.

Jos on mahdollista joskus keskustella kääntäjän kanssa kielestä, se kannattaa tehdä. Huomaa, että eteen aukeaa kiehtovia maailmoja: itsetuntemus voi kasvaa. Voi oppia uutta  etenkin juuri omasta kielestään, oman kielen kulttuuriympäristön tavasta katsoa asioita ja maailmaa, kun saa kuulla esimerkkejä käännösongelmista ja siitä, miten eri tavoin, kuvin ja keinoin eri kielissä merkityksiä muodostetaan. Kääntäminen on jotain muuta kuin sanojen vaihtamista oikein yhdestä kielestä toiselle, yhden kielen kieliopin korvaamista toisen kielen säännöillä.

Yksi tapa nähdä käännös voisi olla niin, että se on ikään kuin kielimuurin yhdeltä puolelta toiselle puolelle siirretty teos. Ensin yhdellä puolella purkaen ja sitten uudestaan toiselle puolelle rakentaen.

Se vain, että siellä toisella puolella kääntäjän käytettävissä olevat rakennuspalikat ovat toiset, samoin työkalut. Ne ovat vastaavia, mutta eivät ne samat. Joitakin osia ei ole ollenkaan, joitakin on enemmän. Silti kokonaisuus on saatava toimimaan.

Uusi rakennettu teos ei ole sama teos kuin alkuperäinen. Ja samaan aikaan se on se sama. Jotain uutta on syntynyt. Ja samaan aikaan pysynyt samana. Kuin taikuutta. Kääntäjä on herättänyt kielimuurin toisella puolella eloon maailman, joka sitä ennen eli vain yhdellä puolella.  Hän on luonut teoksen, käännösteoksen.

Käännösteos elää ja asuu uuden kielen kautta uudessa ympäristössä. Se uusi ympäristö on toinen kuin alkuteoksen ympäristö. On toisen maailman historia, merkitykset ja tulkintamahdollisuuksien verkosto.

Eli, kannattaa kiinnittää huomiota käännökseen. Voisi yhtenä päivänä ylipäätään kokeilla laskea, miten monta kertaa törmää johonkin asiaan, jossa on ammattitaitoisella kääntäjällä ollut sormensa pelissä. Tai nimenomaan ei törmää, vaan hyvän käännöksen takia ylittää kielimuureja ketterästi ilman, että huomaa mitään ylitettävää edes olevan. Niitä kertoja kertyisi aika monta.

Suomessa jaettiin 6. huhtikuuta vuosittainen Agricola-palkinto kaunokirjallisuuden kääntäjälle. Samana päivänä jaettiin myös tietokirjallisuuden Hollo-palkinto. Onnea palkituille ja ehdokkaille! Tässä linkki uutiseen ja raatien perusteluihin. Olin mukana kaunokirjallisuuden raadissa.

Kommentti Aamulehden haastatteluun

Annoin Aamulehteen haastattelun, joka julkaistiin tänään.

Otsikossa lukee sitaattina näin: „Ei suomalaisuus ole minusta mihinkään kadonnut, mutta ei se ole niin tärkeätä.“

Tämä sitaatti pitää ymmärtää niin, että suomalaiseksi olen syntynyt ja suomalainen olen ja hyvä niin. Suomalaisuus näkyy oikein selvästi siinä miten olen. Ja tietenkin: kielessä, jolla kirjoitan. Kielessä, jossa elän ja olen.

Mutta suomalaisuus ei sulje pois toisenlaisia identiteettejä, sellaista identiteettiä, joka määräytyy jonkin laajemman kuin valtion rajojen mukaan.

On tärkeää mennä kohden myös laajempaa identiteettiä, etteivät eri ryhmät ajaisi vain omaa etuaan, etteivät ihmiset aiheuttaisi toisilleen kärsimystä vaan näkisivät ympäristön arvon sekä sen suojelun yhtenä kaikista tärkeimmistä yhteisistä päämääristä.

Toisin sanoen: että kansallisryhmät tai yhteisöt näkisivät olemassaolon jonain muuna kuin keskinäisenä taisteluna.

 

Lapset

Lapset ilmestyy aivan pian saksaksi nimellä Kinder, ja niin kuin kahden ensimmäisen romaanin kohdalla, hienon käännöstyön on tehnyt Regine Pirschel. Olen lukemassa ja haastateltavana Berliinissä ja Leipzigin kirjamessuilla maaliskuussa 2018. Kiitokset käännöksen tukemisesta, FILI ja Berliinin Suomi-Instituutti. „Lapset“ weiterlesen