Maisku Myllymäki Instassa Luomistyöstä mm. näin: „Se on kieltä, joka on proosaa joka on runoa.“ — „Aivan kuin olisi hieman lähempänä elämää.“
Omppu Martinin kirjoitus Luomistyöstä
Lisää kiitoksia siis Luomistyön lukemisesta! Tämä oli tosi kiva saada. Omppu Martin kirjoittaa esim: „Vaan mitä tapahtuu siinä kohdassa kun valo ja pimeys vaihtavat paikkaa?“ Juttu on Instassa. Hänen bloginsa nimi on Reader, why did I marry him?
„Filosofinen luenta ja sen muuttuminen“
Kirjoitin esseen filosofisesta lukemisesta Kritiikin Uutisiin. Mainion kuvan juttuun teki Marja Björklund.
Luomistyö ja PKK
Pieni Karanteenikirjakerho teki ohjelman Luomistyöstä. Tykkäsin, kun Taru Torikka oli poiminut lauseen „Hauska kuin Kafka.“
YLE ja Luomistyö
Jouko Salokorpi kyseli ja minä vastailin, Luomistyöstä. Ohjelman nimi on sopivasti Luomiskertomus.
„Luomistyö kulkee poikkeuksellisia reittejä“
Näin lukee Suomen Kuvalehden jutussa Luomistyöstä. Tommi Melender luki kirjani ja kirjoitti siitä.
Luomistyöstä kirjoitettua
Hannele Salminen kirjoitti jutun Luomistyöstä blogissaan nimeltä Kirjasta kirjaan. Kiitokset siitä! Lukemaan pääsee täältä.
LUOMISTYÖ
Kesken ystäväpariskuntien iloisen yhteiselon saapuu viesti, joka romuttaa kaiken, mitä nainen oli ajatellut elämästään. Hän pakenee tilannetta kellariin ja jää sinne lukkojen taakse. Käynnistyy sisäinen keskustelu, jossa on käytävä läpi isoja kysymyksiä: Millainen olento ihminen on? Toisille ja itselleen? Miten rakentaa hajonnut uudelleen? Mitä kohti kulkea?
Satu Taskisen romaani on lähikuva trauman repimän ihmisen sisimmästä. Se kuvaa hidasta liikettä ulos tilanteesta, jossa on vain kysymyksiä. Merkityksen kadotessa on tehtävä loogisia kuperkeikkoja, kokeiltava erilaisia olomuotoja, ylitettävä rajoja. Teos koettelee myös romaanin muotoa ja sommittelee vaihtoehtoisia järjestyksiä aristoteeliselle rakenteelle.
”Ihmisen rakkaus ei ole puhdasta, vaan vajavaista. Se on silti ihan hyvää rakkautta.”
KAUNEUS – RAKKAUS – RUNOUS
TIZIAN ja naiskuva Wienin KHM:ssä tammikuun loppuun asti
En muista, milloin olisin taidenäyttelyssä yhtä paljon nauttinut kuvan ja sanan yhdistelmästä. Luin uupumatta ihan jokaisen töihin liittyvän selostuksen.
Ajan naiskuvaa näyttelyssä muodostetaan Tizian keskellä aikalaisympäristöä vasten. Esillä on siten monien muidenkin taiteilijoiden maalauksia, esimerkiksi Tintoretton ja Palma il Vecchion.
Lisäksi on laajahko osio aikakauden kirjailijoiden näkemyksistä naisen asemasta ja luonteesta yhteiskunnassa. Mukana mm. Boccaccio ja Petrarca mutta myös sellaisia nimiä kuin Isotta ja Angela Nogarola ja Tullia d’Aragona.
Näyttelyssä idea on katsoa naista erityisesti maallisessa kontekstissa uskonnollisen tai pyhän sijaan. Mallit heräävät tällä tavoin katsottuna eloon ihmisinä, jotka elävät ihan oikeaa elämää. Roolit ja asemat rakkaudessa tai yhteiskunnassa ovat henkilökohtaisia ja yksilöllisiä.
Sävy pyrkii nykyajan tavan mukaisesti olemaan huolellisen keskusteleva. Monet selvitykset on kirjoitettu ehdotuksiksi ja avoimiksi jääviksi kysymyksiksi. Kävijää kutsutaan pohtimaan itse. Tarkoitus on yrittää eläytyä näiden ja muidenkin Tizianin ajan naisten elämään. Menemään heidän nahkoihinsa.
Näyttelyn asenne on riemastuttavan älykäs. Vaikka asiaa ja tietoa on rutkasti, ja teema mahdollisesti voimakkaita tunteita herättävä, kokonaisuus on kevyt ottaa vastaan, koska ote yhtä aikaa on rauhallinen ja rohkea.
Heti alkuun tuodaan keskusteluun haastaen Eevan ja Marian roolit Raamatussa.
Kokonaisuus toimii niin kuin museo hyvin voi toimia: tulee näkyväksi, miten aihepiirin teemoilta asiat olivat ennen, miten ne ovat nyt ja miten ne ehkä voisivat tulevaisuudessa kehittyä.
Kaksi nostoa: oli hauskaa vertailla maalausrivistöä, jossa yhdestä motiivista oli tehty monia eri versioita. Hiukan kuin katsoisi suurta paperinukkea, jolla on kussakin maalauksessa eri vaatteet ja varusteet. Muistista nousi assosiaatio Virginia Woolfin Orlandoon.
Toinen on Mario Equicolan teos De natura de amore, jossa hän matemaattisen kaavion avulla esittää naisvartalon osien ideaalit suhteet. Ikään kuin optimaalisen naisen kehon kaavan.
Se on kiinnostava ja puistattava samanaikaisesti.
Näillä kohdin mieleen nousi toinen muisto: teini-ikäisenä vielä oikeastaan tietämättä mitä feminismi on, aika kipakasti koulussa murrosikää koskevilla biologiantunneilla ilmoitin, että ihan samantekevää, vaikka ihmiset yhtäkkiä eritellään ryhmiin (pojat ja tytöt olivat eri tunneilla), ensisijaisesti kuitenkin olen ihminen ja vasta sen jälkeen nainen.
En saanut kovasti ymmärrystä tuohtumukseeni silloin, mikä harmitti. Nyt olen iloinen, että on tuollainen muisto omasta tahdosta ja halusta päättää identiteetistä itse jo noin oivaltaen ja nuorella iällä.
Mainittakoon myös kaksi näyttelyyn liittyvää ulkotaiteellista harmia. Toinen on koronan takia keskeytynyt aukioloaika. Nyt KHM kuitenkin on taas avattu ja näyttelyn aikaa hiukan pidennetty. Sen voi käydä katsomassa 30.1.2022 asti. On myös mahdollista osallistua virtuaalisesti, jos ei pääse paikan päälle. Ohjeet löytyvät museon kotisivulta. Todellakin kannattaa tutustua näyttelylle varattuun erityissivuun, joka on koottu ja tuotettu huolella. Tarkistin kuraattorien nimet, koska olin kokonaisuudesta niin vaikuttunut.
Toinen on Helsingin Sanomissakin noteerattu sosiaalisen median ylireagoiminen kuviin alastomista kehonosista. Oudon linjauksen takia niin KHM kuin Albertinakaan, jossa näytteillä on Modiglianin maalauksia alastomista naisvartaloista, eivät saa mainoksiaan esille tavanomaisissa kanavissa.
Museoiden kekseliäs vastaus oli turvautua aikuisviihdesivustoon. Ihan hyvä näpäytys. Olisi kuitenkin toivottavaa, että absurdiin mainosongelmaan löytyisi ratkaisu.
Subversiivisuustrilogian 3. essee: Kunnioitus ja viettely
Kirjoitin Kritiikin Uutiset -julkaisuun esseetrilogian taiteen, erityisesti kirjallisuuden, subversiivisuudesta. Kolmas essee on nimeltään Kunnioitus ja viettely. Käsittelen siinä erityisesti lukemisen subversiivisuutta.
Päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski luonnehtii Kritiikin Uutiset -julkaisun uutiskirjeessä esseetä näin:
Kirjailija, esseisti ja kriitikko Satu Taskisen subversiivisuutta kirjallisuudessa ja kertomuksissa tarkasteleva esseetrilogia Kritiikin Uutisissa päätyy tunnistettaviin, mutta harvoin näin syvällisesti eriteltyihin huomioihin siitä, mitä lukeminen on. ”Miten me luemme”, Taskinen kysyy ja korostaa, että tietynlainen lukeminen voi jopa jäykistää ajattelua.
Kirjallinen taideteos ja lukija eroavat toisistaan olemuksellisesti – tekstin ääni ei ole ihmisen ääni. Kun lukija luopuu pyytämästä tekstiltä sellaisia asioita kuin tasa-arvo, ymmärrys, omaan asemaan asettuminen, huomioon ottaminen ja reiluus voi lukeminen avata ovia uudenlaiseen tietoisuuteen. Omien lukutapojen tiedostaminen voi kasvattaa sallivuuden ilmapiiriä ja yhteisyyden löytymisen iloa. Sen myötä syntyy myös mahdollisuus läpivalaista ja hallita niitä tarinoita, jotka lukijaminä itse erilaisista aineksista synnyttää ja kokoaa.
Koko uutiskirje luettavissa täältä.
Trilogian ensimmäinen essee: Peter Handken Nobel ja kirjallisuuden tottelemattomuus täällä.
Trilogian toinen essee: Mitä tarinassa tapahtuu, kun kriisi vaihtuu traumaan täällä.
Haastattelu vuoden 2020 lokakuulta, virtuaalisten kirjamessujen aikaan. Aiheena esseetrilogia ja minä-muotoinen romaanitrilogiani, jonka olen laatinut Johari-ikkunan mallia noudattaen: täällä.