Romaani: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Kirjoitin arvion Kiiltomatoon Olga Tokarczukin romaanista. Koko juttu löytyy linkin takaa. Juttu alkaa näin:

Olga Tokarczukin (s. 1962) romaanissa Aja aurasi vainajain luitten yli (2009, Prowadź swój pług przez kości umarłych, suom. Tapani Kärkkäinen, 2020) ollaan Puolassa, Tšekin rajan läheisyydessä pienessä kylässä.

Tapahtuma-aika on nykyaika, ennen brexitiä. Osa kylän väestä käy töissä Englannissa. Monella on jossain läheisessä kaupungissa kakkoskoti. Kylän tiloja pidetään yllä EU-rahoilla. Myös ilmastonmuutoksesta on puhetta jonkin verran.

Päähenkilö ja minäkertoja on nimeltään Janina Duszejko.

Entiseltä ammatiltaan Janina on sillanrakennusinsinööri kansainvälisissä tehtävissä. Tätä nykyä hän toimii opettajana. Hän on yksineläjä, aktivisti ja feministi. Rohkea periaatteen nainen, joka on ”tottunut hoitamaan vaikeat asiat yksin”.

Tarina alkaa, kun naapuri yhtenä talvisena yönä hakkaa Janinan ovea. Janina herää, avaa oven miehelle, jota hänellä on tapana kutsua Outolinnuksi ja saa kuulla järkyttävän uutisen. Kylässä asuva yhteinen tuttu on löytynyt kodistaan kuolleena.

Kun Janina sitten näkee ruumiin ja katsoo sen jäykkänä sojottavaa sormea, hänelle on selvää, että meneillään on kohtalokkaat ajat. Eikä tämä kuolemantapaus tule jäämään viimeiseksi.

”Ja nyt tarkkana!” sormi sanoi. ”Nyt tarkkana, sillä tämä on jotakin, mitä ette näe, teiltä salatun prosessin tärkeä alkupiste, ehdottomasti kaiken huomion arvoinen. Sen ansiosta olemme nyt tässä paikassa ja hetkessä, täällä Tasangon pikku talossa, lumen ja Yön keskellä. Minä kuolleena kalmona, te taas mitättöminä, vanhoina Ihmisolentoina. Mutta tämä on vasta alkua. Nyt vasta alkaa tapahtua.” (s. 18.)

Xenia Hausner Wienin Albertinassa – Suhteita ja voimaa

Xenia Hausner: Blind Date

Näyttely

Xenia Hausner – True Lies

Itävaltalainen taidemaalari ja lavastaja Xenia Hausner täytti tänä vuonna 70 vuotta. Wienin Albertinassa avattiin huhtikuun lopussa näyttely hänen töistään nimellä True Lies.

Ensimmäisen kerran tutustuin Hausnerin töihin muutama vuosi sitten Klosterneuburgissa Essl-museossa. Ne kiinnittivät heti huomioni. Hausnerin teoksista on helppo hurmoitua, sillä ne räiskyvät energiaa ja puhuttelevat.

Värit maalauksissa ovat kirkkaita ja selkeitä. Työt suurikokoisia.

Hausnerin työt ovat yleensä muotokuvia, joko yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä.

Jokainen työ kuin otos elokuvasta, kuvan tilanne on samaan tapaan toisaalta realistinen ja toisaalta selvästi lavastettu, kärjistetty, sommiteltu. Usein on menossa jonkin tapahtumaketjun käänne tai lopputulos, ja katsoja jää arvuuttelemaan mitä on tapahtunut ja miksi tilanteeseen on tultu.

Yhdessä kuvassa esimerkiksi keski-ikäinen nainen peittää kädellä kasvonsa ilmeellä „voi ei, hävettää“ tai „ei voi olla totta!“ Ja kaksi nuoremman sukupolven ihmistä nauraa. Onko kyseessä perhe? Ovatko he matkalla, jolla on sattunut jokin odottamaton kommellus tai virhe(arvio)?

Toisessa kuvassa kolme nuorta naista on junassa ja puolustaa tavaroitaan uhmakkaalla ilmeellä. Kehen he katsovat? Miksi heidän ilmeensä on tuollainen?

Muotokuvat ovat useimmiten naisista, joissain töissä myös taiteilijasta itsestään. Tällä valinnalla tasapainottuu ajatus ja tottumus siitä, minkä sukupuolen edustaja voi ikään kuin neutraalisti esittää ihmistä.

Kuvissa on myös paljon kovaa ja provokatiivista huumoria. Väkivaltaakin, ihmisten välistä seksuaalista vetovoimaa, uhmaa, ystävyyttä. Tai sitten vain olemista, rentoutumista. Joka tapauksessa: voimaa.

Xenia Hausner: Adler und Engel

Niissä yhdistyy monia eri aikakausia. Ne asiat, kamppailut, valta-taistelut ja tunteet, jotka ovat olleet historian myllerrysten taustalla ovat pysyneet samoina tai samankaltaisina. On olemassa tunteiden ja suhteiden ajassa elävä linja tai verkosto, jossa ikiaikaiset teemat tulevat näkyviksi.

Mallit Hausnerin teoksissa ovat usein tunnistettavia henkilöitä, joko hänen lähipiiristään tai julkisuudesta. 

Näyttelyssä on pari kuvaa myös pelkistä esineistä. Myös niiden nimet viittaavat kuitenkin ihmisiin. Poikkeukset siis vahvistavat säännön.

Xenia Hausner: Number One

Näyttely on esillä elokuun ensimmäiselle viikolle asti. Suosittelen.

Tottelemattomuuden mestari

Christoph Schlingensiefin kuolinpäivästä on kymmenen vuotta.

Nuori Voima 2-3/2010, teemana Afrikka. Haastattelussa Christopf Schlingensief:

„Olen vieraillut Afrikassa vuodesta 1993 ja kokenut sen aina paikaksi, jossa rauhoitun ja jossa kohtaan tietynlaisen pelon. Afrikka on maanosa, jossa meikäläisillä ei todellakaan ole helppoa. Siellä on kuuma, siellä on eläimiä, on toisenlaisia sairauden aiheuttajia. Vaatii työtä tottua siihen. Siksi olen suhtautunut Afrikkaan aina erityisenä, kunnioitettavana paikkana. Olen ollut paljon myös Nepalissa ja Brasiliassa. Niissä on aina elämöintiä: pyhimyksiä ja kellonkilkatusta joka puolella. Brasiliassahan uskonto on synkretistinen. Siellä ollaan äänekkäitä ja parannetaan. Afrikka taas on rauhallinen ja hidas. Esimerkiksi Burkina Fasossa ihminen saattaa alun perin olla katolinen tai protestantti, mutta päättääkin sitten ruveta muslimiksi. Ainoa yleispätevä uskonto on animismi eli luonnon, elävien ja kuolleitten esi-isien kulttuuri. Tämä Afrikka kiehtoo minua, koska opin siellä aina jotain. Ehkä jopa jotain sellaista, minkä olen jo tiennyt, mutta unohtanut.“

Hier das Interview in Nuori Voima auf Deutsch.

„Ich habe Afrika besucht seit 1993 und es immer erlebt als einen Ort, in dem ich selber wieder zur Ruhe kam und selber zu einer Form von Angst. Es ist wirklich ein Kontinent, wo wir uns schwer tun. Es ist heiβ, es sind Tiere da, es sind andere Krankheitserreger, da muss man sich echt dran gewöhnen. Und dies Afrika habe ich immer deshalb als einen besonderen, sehr ehrenwerten Ort angesehen, der vor allen Dingen immer sehr ruhig und langsam war.
Ich war auch viel in Nepal oder in Brasilien. Da ist immer Krach: hier ein Heiliger, da ein Heiliger, hier beten und da klingeln, in Brasilien eben auch der Glaube synkretistisch. Es ist laut, es wird geschrieen, es wird geheilt. Afrika ist eher ruhig. Burkina Faso zum Beispiel, da ist man Katholik oder Protestant, aber man kann plötzlich auch Moslem werden. Das ist alles sehr offen da, und die einzige Religion die immer gilt, ist die animistische, die Kultur der Natur, der Ahnen, der Vorfahren. Dies Afrika fasziniert mich, weil ich da immer wieder etwas lerne. (VIELLEICHT SOGAR ETWAS, WAS ICH SCHON WUßTE, ABER VERGESSEN HABE.)“

Grand tour

Tempus 3/2020

Jutussa matka- ja kielikertomus Väinö Tannerin Säätiön residenssiin Italian Mazzanossa. Grand Tour -runoteoksen esittely. Haastattelussa runoilija Riina Katajavuori. Lehden sivut 26-28.