Hier alle Infos. Es ist eine Veranstaltung bei Kultursommer Wien 2023.
Unser Beitrag unter dem Motto „Europa blickt auf Wien…“
Almut ja minä luemme yhteisessä illassa Kongressparkissa. Tervetuloa! Tuon linkin takaa löytyvät kaikki tiedot, ja myös kaikki muut tapahtumat, joita Kultursommer Wien tarjoaa!
Kirjoitin esseen filosofisesta lukemisesta Kritiikin Uutisiin. Mainion kuvan juttuun teki Marja Björklund.
Pieni Karanteenikirjakerho teki ohjelman Luomistyöstä. Tykkäsin, kun Taru Torikka oli poiminut lauseen „Hauska kuin Kafka.“
Jouko Salokorpi kyseli ja minä vastailin, Luomistyöstä. Ohjelman nimi on sopivasti Luomiskertomus.
Näin lukee Suomen Kuvalehden jutussa Luomistyöstä. Tommi Melender luki kirjani ja kirjoitti siitä.
Hannele Salminen kirjoitti jutun Luomistyöstä blogissaan nimeltä Kirjasta kirjaan. Kiitokset siitä! Lukemaan pääsee täältä.
TIZIAN ja naiskuva Wienin KHM:ssä tammikuun loppuun asti
En muista, milloin olisin taidenäyttelyssä yhtä paljon nauttinut kuvan ja sanan yhdistelmästä. Luin uupumatta ihan jokaisen töihin liittyvän selostuksen.
Ajan naiskuvaa näyttelyssä muodostetaan Tizian keskellä aikalaisympäristöä vasten. Esillä on siten monien muidenkin taiteilijoiden maalauksia, esimerkiksi Tintoretton ja Palma il Vecchion.
Lisäksi on laajahko osio aikakauden kirjailijoiden näkemyksistä naisen asemasta ja luonteesta yhteiskunnassa. Mukana mm. Boccaccio ja Petrarca mutta myös sellaisia nimiä kuin Isotta ja Angela Nogarola ja Tullia d’Aragona.
Näyttelyssä idea on katsoa naista erityisesti maallisessa kontekstissa uskonnollisen tai pyhän sijaan. Mallit heräävät tällä tavoin katsottuna eloon ihmisinä, jotka elävät ihan oikeaa elämää. Roolit ja asemat rakkaudessa tai yhteiskunnassa ovat henkilökohtaisia ja yksilöllisiä.
Sävy pyrkii nykyajan tavan mukaisesti olemaan huolellisen keskusteleva. Monet selvitykset on kirjoitettu ehdotuksiksi ja avoimiksi jääviksi kysymyksiksi. Kävijää kutsutaan pohtimaan itse. Tarkoitus on yrittää eläytyä näiden ja muidenkin Tizianin ajan naisten elämään. Menemään heidän nahkoihinsa.
Näyttelyn asenne on riemastuttavan älykäs. Vaikka asiaa ja tietoa on rutkasti, ja teema mahdollisesti voimakkaita tunteita herättävä, kokonaisuus on kevyt ottaa vastaan, koska ote yhtä aikaa on rauhallinen ja rohkea.
Heti alkuun tuodaan keskusteluun haastaen Eevan ja Marian roolit Raamatussa.
Kokonaisuus toimii niin kuin museo hyvin voi toimia: tulee näkyväksi, miten aihepiirin teemoilta asiat olivat ennen, miten ne ovat nyt ja miten ne ehkä voisivat tulevaisuudessa kehittyä.
Kaksi nostoa: oli hauskaa vertailla maalausrivistöä, jossa yhdestä motiivista oli tehty monia eri versioita. Hiukan kuin katsoisi suurta paperinukkea, jolla on kussakin maalauksessa eri vaatteet ja varusteet. Muistista nousi assosiaatio Virginia Woolfin Orlandoon.
Toinen on Mario Equicolan teos De natura de amore, jossa hän matemaattisen kaavion avulla esittää naisvartalon osien ideaalit suhteet. Ikään kuin optimaalisen naisen kehon kaavan.
Se on kiinnostava ja puistattava samanaikaisesti.
Näillä kohdin mieleen nousi toinen muisto: teini-ikäisenä vielä oikeastaan tietämättä mitä feminismi on, aika kipakasti koulussa murrosikää koskevilla biologiantunneilla ilmoitin, että ihan samantekevää, vaikka ihmiset yhtäkkiä eritellään ryhmiin (pojat ja tytöt olivat eri tunneilla), ensisijaisesti kuitenkin olen ihminen ja vasta sen jälkeen nainen.
En saanut kovasti ymmärrystä tuohtumukseeni silloin, mikä harmitti. Nyt olen iloinen, että on tuollainen muisto omasta tahdosta ja halusta päättää identiteetistä itse jo noin oivaltaen ja nuorella iällä.
Mainittakoon myös kaksi näyttelyyn liittyvää ulkotaiteellista harmia. Toinen on koronan takia keskeytynyt aukioloaika. Nyt KHM kuitenkin on taas avattu ja näyttelyn aikaa hiukan pidennetty. Sen voi käydä katsomassa 30.1.2022 asti. On myös mahdollista osallistua virtuaalisesti, jos ei pääse paikan päälle. Ohjeet löytyvät museon kotisivulta. Todellakin kannattaa tutustua näyttelylle varattuun erityissivuun, joka on koottu ja tuotettu huolella. Tarkistin kuraattorien nimet, koska olin kokonaisuudesta niin vaikuttunut.
Toinen on Helsingin Sanomissakin noteerattu sosiaalisen median ylireagoiminen kuviin alastomista kehonosista. Oudon linjauksen takia niin KHM kuin Albertinakaan, jossa näytteillä on Modiglianin maalauksia alastomista naisvartaloista, eivät saa mainoksiaan esille tavanomaisissa kanavissa.
Museoiden kekseliäs vastaus oli turvautua aikuisviihdesivustoon. Ihan hyvä näpäytys. Olisi kuitenkin toivottavaa, että absurdiin mainosongelmaan löytyisi ratkaisu.
Kirjoitin Kritiikin Uutiset -julkaisuun esseetrilogian taiteen, erityisesti kirjallisuuden, subversiivisuudesta. Kolmas essee on nimeltään Kunnioitus ja viettely. Käsittelen siinä erityisesti lukemisen subversiivisuutta.
Päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski luonnehtii Kritiikin Uutiset -julkaisun uutiskirjeessä esseetä näin:
Kirjailija, esseisti ja kriitikko Satu Taskisen subversiivisuutta kirjallisuudessa ja kertomuksissa tarkasteleva esseetrilogia Kritiikin Uutisissa päätyy tunnistettaviin, mutta harvoin näin syvällisesti eriteltyihin huomioihin siitä, mitä lukeminen on. ”Miten me luemme”, Taskinen kysyy ja korostaa, että tietynlainen lukeminen voi jopa jäykistää ajattelua.
Kirjallinen taideteos ja lukija eroavat toisistaan olemuksellisesti – tekstin ääni ei ole ihmisen ääni. Kun lukija luopuu pyytämästä tekstiltä sellaisia asioita kuin tasa-arvo, ymmärrys, omaan asemaan asettuminen, huomioon ottaminen ja reiluus voi lukeminen avata ovia uudenlaiseen tietoisuuteen. Omien lukutapojen tiedostaminen voi kasvattaa sallivuuden ilmapiiriä ja yhteisyyden löytymisen iloa. Sen myötä syntyy myös mahdollisuus läpivalaista ja hallita niitä tarinoita, jotka lukijaminä itse erilaisista aineksista synnyttää ja kokoaa.
Koko uutiskirje luettavissa täältä.
Trilogian ensimmäinen essee: Peter Handken Nobel ja kirjallisuuden tottelemattomuus täällä.
Trilogian toinen essee: Mitä tarinassa tapahtuu, kun kriisi vaihtuu traumaan täällä.
Haastattelu vuoden 2020 lokakuulta, virtuaalisten kirjamessujen aikaan. Aiheena esseetrilogia ja minä-muotoinen romaanitrilogiani, jonka olen laatinut Johari-ikkunan mallia noudattaen: täällä.
Kirjoitin Alain Mabanckoun romaanista Kuppinurin Kiiltomatoon.
Kirjoitin arvion Kiiltomatoon Olga Tokarczukin romaanista. Koko juttu löytyy linkin takaa. Juttu alkaa näin:
Olga Tokarczukin (s. 1962) romaanissa Aja aurasi vainajain luitten yli (2009, Prowadź swój pług przez kości umarłych, suom. Tapani Kärkkäinen, 2020) ollaan Puolassa, Tšekin rajan läheisyydessä pienessä kylässä.
Tapahtuma-aika on nykyaika, ennen brexitiä. Osa kylän väestä käy töissä Englannissa. Monella on jossain läheisessä kaupungissa kakkoskoti. Kylän tiloja pidetään yllä EU-rahoilla. Myös ilmastonmuutoksesta on puhetta jonkin verran.
Päähenkilö ja minäkertoja on nimeltään Janina Duszejko.
Entiseltä ammatiltaan Janina on sillanrakennusinsinööri kansainvälisissä tehtävissä. Tätä nykyä hän toimii opettajana. Hän on yksineläjä, aktivisti ja feministi. Rohkea periaatteen nainen, joka on ”tottunut hoitamaan vaikeat asiat yksin”.
Tarina alkaa, kun naapuri yhtenä talvisena yönä hakkaa Janinan ovea. Janina herää, avaa oven miehelle, jota hänellä on tapana kutsua Outolinnuksi ja saa kuulla järkyttävän uutisen. Kylässä asuva yhteinen tuttu on löytynyt kodistaan kuolleena.
Kun Janina sitten näkee ruumiin ja katsoo sen jäykkänä sojottavaa sormea, hänelle on selvää, että meneillään on kohtalokkaat ajat. Eikä tämä kuolemantapaus tule jäämään viimeiseksi.
”Ja nyt tarkkana!” sormi sanoi. ”Nyt tarkkana, sillä tämä on jotakin, mitä ette näe, teiltä salatun prosessin tärkeä alkupiste, ehdottomasti kaiken huomion arvoinen. Sen ansiosta olemme nyt tässä paikassa ja hetkessä, täällä Tasangon pikku talossa, lumen ja Yön keskellä. Minä kuolleena kalmona, te taas mitättöminä, vanhoina Ihmisolentoina. Mutta tämä on vasta alkua. Nyt vasta alkaa tapahtua.” (s. 18.)
