Pelko, aggressio, kipu, ilo

„Simon oli aina sanonut, että ei pidä heti hermostua, jos jotain tapahtui, koska siitä voi tulla sitten vielä isompi ongelma. Että kenen vika ja kenen vakuutukset. Maitoa Ilselle olisi pitänyt antaa, mutta kun ei se sitä halunnut. Ei maitoa, ei juustoa eikä tabletteja.

On olemassa sellainenkin täydentävä sääntö: Ensin on pelko. Sen alla on viha ja sen alla kipu. Vasta sen sisällä on rakkaus, jos niin pitkälle pääsee.

Näkee tämän: Arvaa mitä tästä tulee mieleen? sisko kysyi. Seistiin metsän reunalla, johon oli pitänyt mennä kävelylle, mutta nyt se olikin muuttunut rumaksi. Ehkä ei ollut satanut tarpeeksi. Tai oli ollut liian kylmä talvi, vaikea sanoa. Kaameaa se kuitenkin on. Kaikissa puissa kummallisen näköisiä pesiä. Sairaan näköistä. Kuin jotain kummallisia kasvaimia. Jostain oudosta elokuvasta, Alien-elokuvasta…

No?

Tulee mieleen, että kohta kommunismi loppuu, sano minun sanoneen. Viimeistään 20 vuoden päästä sitä ei enää ole olemassa.

Ja sitten? Mihin me olemme menneet? Löysimmekö paikkoja, joissa oli jotain kaunista? Kyllä me löysimme. Meren rannalta esimerkiksi. Usein niihin liittyi luonto.

Ja nyt? Missä me olemme nyt ja mitä meille on tapahtunut?

Keittiön pöydällä on lautanen, sen reunassa on rasvainen rantu Ilsen lihaliemestä. Banaaninkuori, sen sisällä on vielä puoli banaania, kokonaista ei ole pystynyt. Puolikaskin on jotain.

Mutta sitten supermarketissakin oli ollut tapahtuma, Bea se kutsuu näitä kaikkia tapahtumia tempauksiksi.

Tulisitteko tähän, rouva?
Miksi?
Saanko katsoa laukkuunne?
Hirveä häpeä. Ei siellä ollut mitään. En minä ole varas! Jos kengistä ottaa nauhat, ne saa rasvattua paremmin.

Jos lakanat mankeloi kosteina, niistä tulee sileämmät. Ostaako lotto vai tupakkaa? Ensin lotto, jos sillä saisi lisää rahaa. Ja sitten kuitenkin tupakkaakin, vaikka velaksi, jos ei muuten. Aikoo sen jälkeen mennä pesulaan. Pesulantäti on riuska. Ottaa ihan helposti tällaisen kalmankalpean paperihavinaisen luuviulun yhdellä huitaisulla pienelle tuolille istumaan. Nostaa tikkujalat jakkaralle, avaa takin ja ottaa myssyn pois ihminen höyryää.

Ei ihme, että teitä heikottaa, oletteko juonut tänään mitään? Teillä on liikaa vaatetta päällä. Tulee kuumuushalvaus.

Minulle tarjotaan teetä. Pesulassa on aina mukavaa. Vaikka mitään melkein ei ymmärrä siitä, mitä ihminen sanoo. Kysyn: Onko kaikilla joku jota rakastaa? Onko se jokin sääntö, johon voi uskoa ja tukeutua?

Kyllä kyllä kyllä, hän sanoo. Rakkaus on hyvä asia. Aina pitää rakastaa! Liebe Liebe. Ja.
Hänen lausuminaan sanat kuulostavat laululta, vieraskieliseltä laululta.
Ei kun toisin päin.
Liebe Liebe. Ja ja.
Hän osoittaa jotain kitsch-postikorttia, siinä on suloinen valkoinen koiranpentu, sen nimi voisi olla ”Viattomuus” tai ”Ilo”.

Hän näyttää sitten kuvaa lapsestaan. Minä rakastan minä rakastan, hän sanoo. Toistelee samoja lauseita. Hän sanoo: Pukeutukaa kevyemmin, aurinko paistaa, tulee kuuma, liian kuuma. Hän livertää, ah Kinder, Kinder! Pitelee sydäntään ja rintojaan, ah Kinder, Kinder.

Luottokorttini ei toimi. Pesulan täti antaa velaksi ja sanoo, ah Kinder, Kinder!“

Katedraali, Teos 2014

 

Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinto

Toinen romaanini Katedraali (2014) sai maailmanhistorian ensimmäisen Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinnon. Se on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijajärjestön jakama palkinto ja on hiljalleen jo saanut ansaitsemaansa huomiota. Helmetissä ilmestyi vähän aikaa sitten palkinnosta Sara Tarvasin juttu. Hyvä Toisinkoinen! Hyvä opiskelijat!

Katedraali on saanut ilokseni paljon huomiota ja lukijoita. Siitä tuli toinen painos ja saksannos, tämän palkinnon lisäksi ehdokkuuksia (EU-kirjallisuuspalkinto, Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinto)  ja monta mainintaa vuoden painavimpien kirjojen joukossa, Hesarin Teemassa ja Suomen Kuvalehdessä, ja Helsingin Kirjamessujen ruotsinkielisessä messulehdessä se oli vuoden kirja, ja vaikka mitä muuta. Osallistuin saksannoksella Hampurissa pohjoismaisen kirjallisuuden päiville ja oli monta muuta luentaa eri paikoissa. Mutta koska Katedraali ei Helmetin toimittajan mielestä jostain syystä tästä kaikesta huolimatta ole tunnettu kirja, lienee syytä yrittää kantaa lisää korsiani kekoon tehdäkseni sitä tunnetummaksi entisestään. Tämän kotisivun osastossa audio/video löytyy telkkari- ja radiojuttuja myös.

Ja tässä vielä linkki Käkriäisen numeroon, jossa julkaistiin Krista Lehtosen tekemä haastattelu. Juttelimme Skypessä, se oli hauskaa, kiitos Krista ja Käkriäinen.

Katedraalin palkitsemista seuraavana vuonna 2015 minut pyydettiin palkintojuhlaan pitämään puhe. Ajankohtaa taustoitti voimalla suuren pakolaisjoukon vaellus ja saapuminen Eurooppaan paremman elämän toivossa. Kirjoitin silloin uutta romaania Lapset, joka syntyi luotaamaan ihmisyyttä ja minää, meidän jokaisen minää, joka on ja ei ole ainutlaatuinen ja jonka rakenteen kuvaaminen ja tutkiminen on se asia, joka minua kirjallisuudessa kiinnostaa.

Juhlassa oli monta ohjelmanumeroa, puheesta toivottiin niin ollen lyhyttä ja noudatin toivetta. Ytimekkäät ja huolellisesti asetetut sanani kuuluivat näin:

„Hyvät kirjallisuuspalkintoehdokkaat, raati, juhlavieraat!

Näin Helsingin kirjamessujen avajaispäivänä olemme kokoontuneet juhlistamaan maailmanhistorian toista Toisinkois-kilpailua, sen ehdokkaita ja voittajaa.

Ilon aiheita tässä juhlassa on paljon.

On ilo juhlia ystävien kanssa yhteistä kirjallisuutta.

On ilo saada olla mukana opiskelevien ihmisten kirjallisuusinnossa ja halussa luoda ja tuoda kirjallisuuskenttäämme uutta omaa panosta.

On ilo saada tutustua huomispäivän superasiantuntijoihin ja nähdä, että lujaa luottamusta kirjallisuuden merkitykseen on.

On erityisen suuri ilo saada nähdä, miten tutut erinomaiset kirjailijat ovat valjastaneet aivonsa, sydämensä, kynänsä ja koneensa ja halunneet tehdä ja todella tehneet ensimmäisen kirjan jälkeen suurenmoisia toisinkoisia.

Sillä. Me kaikki tiedämme: ensimmäisen jälkeen voi tulla vain toinen, jota ankarasti ensimmäiseen verrataan. Vertailukombinaatioita on paljon: jos ensimmäinen kirja onnistui hyvin, niin sitten… ja jos se onnistui vähemmän hyvin, niin sitten… ja jos menestys siivitti tai ei siivittänyt jne…

Me kaikki tiedämme myös: kirjallisuus, joka eläisi pelkästään vertailusta, ei eläisi kukoistaen ja loistaen.

On aika kirjoittaa, aika repiä kirjoitettu, aika aloittaa kirjoittaminen alusta, aika ymmärtää, aika hämmentyä, aika saada kirjoitus valmiiksi kansiin, kaupan hyllylle. Ja on aika tulla asetetuksi kilpailuihin, valjastaa nyt kilpailu kirjallisuuden asialle, juhlia, iloita, nostaa uudet teokset valokeilaan ja luettaviksi.

Hyvät ihmiset, sanottakoon tänään näin:

Kirjallisuus on ihmisen ymmärryksen, itseymmärryksen ja empatian sekä myötätuntoisen teon asialla.

Ihmisen tavoite on olla elämän, oikeudenmukaisuuden ja auttamisen asialla.

Toivotan meille kaikille turvaa, onnea, terveyttä ja keveyttä!

Onnea ehdokkaille, pitkää elämää kirjallisuudelle ja riemukasta juhlaa.