Romaani Rakastan vierasta ilmestyi. Sen ohessa linkitän tähän STT:n tiedotteen romaanista ja julkaisen työtäni esittelevän portfolion.
Rosebud-kirjakauppa, Päivi Koivisto haastatteli 30.3.2026
Rakastan vierasta. Viides romaanini ilmestyy maaliskuussa.
Marko Gustafsson haastatteli YLE:ssä
„Wienissä asuvalla Satu Taskisella on aina kyniä ja lehtiö mukanaan. ‚Kirjoittaminen on minulle äärimmäisen tärkeää. Mutta sanojen täytyy olla myös merkityksellisiä. Muuten niillä ei ole oikeutta olla olemassa‘, Satu painottaa. Hän ei päästä itseään helpolla ja se näkyy riisutun tekstin syvässä oivaltavuudessa.“
Lesung mit Eva Schörkhuber im Café Else am 5.11. um 19:00 Uhr
Stephan Sperlich begleitet uns mit Cello! Wir alle drei freuen uns sehr auf Euch.
Er war die ganze Zeit da, wir haben ihn nur nicht wahrgenommen: der Tod.
Almut und ich: 13.8.2023 im Kongresspark, Wien
Hier alle Infos. Es ist eine Veranstaltung bei Kultursommer Wien 2023.
Unser Beitrag unter dem Motto „Europa blickt auf Wien…“
Almut ja minä luemme yhteisessä illassa Kongressparkissa. Tervetuloa! Tuon linkin takaa löytyvät kaikki tiedot, ja myös kaikki muut tapahtumat, joita Kultursommer Wien tarjoaa!
„Kevään iloja: Satu Taskisen uusi romaani“
Maisku Myllymäki Instassa Luomistyöstä mm. näin: „Se on kieltä, joka on proosaa joka on runoa.“ — „Aivan kuin olisi hieman lähempänä elämää.“
Omppu Martinin kirjoitus Luomistyöstä
Lisää kiitoksia siis Luomistyön lukemisesta! Tämä oli tosi kiva saada. Omppu Martin kirjoittaa esim: „Vaan mitä tapahtuu siinä kohdassa kun valo ja pimeys vaihtavat paikkaa?“ Juttu on Instassa. Hänen bloginsa nimi on Reader, why did I marry him?
„Luomistyö kulkee poikkeuksellisia reittejä“
Näin lukee Suomen Kuvalehden jutussa Luomistyöstä. Tommi Melender luki kirjani ja kirjoitti siitä.
LUOMISTYÖ
Kesken ystäväpariskuntien iloisen yhteiselon saapuu viesti, joka romuttaa kaiken, mitä nainen oli ajatellut elämästään. Hän pakenee tilannetta kellariin ja jää sinne lukkojen taakse. Käynnistyy sisäinen keskustelu, jossa on käytävä läpi isoja kysymyksiä: Millainen olento ihminen on? Toisille ja itselleen? Miten rakentaa hajonnut uudelleen? Mitä kohti kulkea?
Satu Taskisen romaani on lähikuva trauman repimän ihmisen sisimmästä. Se kuvaa hidasta liikettä ulos tilanteesta, jossa on vain kysymyksiä. Merkityksen kadotessa on tehtävä loogisia kuperkeikkoja, kokeiltava erilaisia olomuotoja, ylitettävä rajoja. Teos koettelee myös romaanin muotoa ja sommittelee vaihtoehtoisia järjestyksiä aristoteeliselle rakenteelle.
”Ihmisen rakkaus ei ole puhdasta, vaan vajavaista. Se on silti ihan hyvää rakkautta.”