KAUNEUS – RAKKAUS – RUNOUS

TIZIAN ja naiskuva Wienin KHM:ssä tammikuun loppuun asti

En muista, milloin olisin taidenäyttelyssä yhtä paljon nauttinut kuvan ja sanan yhdistelmästä. Luin uupumatta ihan jokaisen töihin liittyvän selostuksen. 

Ajan naiskuvaa näyttelyssä muodostetaan Tizian keskellä aikalaisympäristöä vasten. Esillä on siten monien muidenkin taiteilijoiden maalauksia, esimerkiksi Tintoretton ja Palma il Vecchion.

Lisäksi on laajahko osio aikakauden kirjailijoiden näkemyksistä naisen asemasta ja luonteesta yhteiskunnassa. Mukana mm. Boccaccio ja Petrarca mutta myös sellaisia nimiä kuin Isotta ja Angela Nogarola ja Tullia d’Aragona.

Näyttelyssä idea on katsoa naista erityisesti maallisessa kontekstissa uskonnollisen tai pyhän sijaan. Mallit heräävät tällä tavoin katsottuna eloon ihmisinä, jotka elävät ihan oikeaa elämää. Roolit ja asemat rakkaudessa tai yhteiskunnassa ovat henkilökohtaisia ja yksilöllisiä.

Sävy pyrkii nykyajan tavan mukaisesti olemaan huolellisen keskusteleva. Monet selvitykset on kirjoitettu ehdotuksiksi ja avoimiksi jääviksi kysymyksiksi. Kävijää kutsutaan pohtimaan itse. Tarkoitus on yrittää eläytyä näiden ja muidenkin Tizianin ajan naisten elämään. Menemään heidän nahkoihinsa. 

Näyttelyn asenne on riemastuttavan älykäs. Vaikka asiaa ja tietoa on rutkasti, ja teema mahdollisesti voimakkaita tunteita herättävä, kokonaisuus on kevyt ottaa vastaan, koska ote yhtä aikaa on rauhallinen ja rohkea.

Heti alkuun tuodaan keskusteluun haastaen Eevan ja Marian roolit Raamatussa.

Kokonaisuus toimii niin kuin museo hyvin voi toimia: tulee näkyväksi, miten aihepiirin teemoilta asiat olivat ennen, miten ne ovat nyt ja miten ne ehkä voisivat tulevaisuudessa kehittyä.

Kaksi nostoa: oli hauskaa vertailla maalausrivistöä, jossa yhdestä motiivista oli tehty monia eri versioita. Hiukan kuin katsoisi suurta paperinukkea, jolla on kussakin maalauksessa eri vaatteet ja varusteet. Muistista nousi assosiaatio Virginia Woolfin Orlandoon.

Toinen on Mario Equicolan teos De natura de amore, jossa hän matemaattisen kaavion avulla esittää naisvartalon osien ideaalit suhteet. Ikään kuin optimaalisen naisen kehon kaavan.

Se on kiinnostava ja puistattava samanaikaisesti.

Näillä kohdin mieleen nousi toinen muisto: teini-ikäisenä vielä oikeastaan tietämättä mitä feminismi on, aika kipakasti koulussa murrosikää koskevilla biologiantunneilla ilmoitin, että ihan samantekevää, vaikka ihmiset yhtäkkiä eritellään ryhmiin (pojat ja tytöt olivat eri tunneilla), ensisijaisesti kuitenkin olen ihminen ja vasta sen jälkeen nainen.

En saanut kovasti ymmärrystä tuohtumukseeni silloin, mikä harmitti. Nyt olen iloinen, että on tuollainen muisto omasta tahdosta ja halusta päättää identiteetistä itse jo noin oivaltaen ja nuorella iällä. 

Mainittakoon myös kaksi näyttelyyn liittyvää ulkotaiteellista harmia. Toinen on koronan takia keskeytynyt aukioloaika. Nyt KHM kuitenkin on taas avattu ja näyttelyn aikaa hiukan pidennetty. Sen voi käydä katsomassa 30.1.2022 asti. On myös mahdollista osallistua virtuaalisesti, jos ei pääse paikan päälle. Ohjeet löytyvät museon kotisivulta. Todellakin kannattaa tutustua näyttelylle varattuun erityissivuun, joka on koottu ja tuotettu huolella. Tarkistin kuraattorien nimet, koska olin kokonaisuudesta niin vaikuttunut.

Toinen on Helsingin Sanomissakin noteerattu sosiaalisen median ylireagoiminen kuviin alastomista kehonosista. Oudon linjauksen takia niin KHM kuin Albertinakaan, jossa näytteillä on Modiglianin maalauksia alastomista naisvartaloista, eivät saa mainoksiaan esille tavanomaisissa kanavissa. 

Museoiden kekseliäs vastaus oli turvautua aikuisviihdesivustoon. Ihan hyvä näpäytys. Olisi kuitenkin toivottavaa, että absurdiin mainosongelmaan löytyisi ratkaisu.

Suositus juuri nyt: Tokens for Climate Care -näyttely 20.10. – 22.11.2021 Wienin Taideteollisessa museossa

Wienin MAKissa eli Taideteollisessa museossa avautui 20.10.2021 ilmaston muutos -aiheinen näyttely Tokens for Climate Care.

Näyttely kokoaa taidetta, tiedettä, filosofiaa ja suunnittelua. Idea on tehdä käsitettäväksi, kuinka tuotesuunnittelu voi vaikuttaa ihmisten toimiin ja maailmankuvaan.

Niinpä niin! Tähän kannattaisi todellakin kiinnittää enemmän huomiota!

MAKin näyttely sisältää arjen vertailua ennen ja nyt. Vitriiniin on koottu vempeleet ja kojeet, jotka sisältyvät nyt yhteen ainoaan litteään taskukoneeseen eli puhelimeen.

Tässä kohdin mieleen hiipi kaihoisia muistoja c-kasetti-walkmanista ja ensimmäisestä puhelinvastaajasta. Sen sijaan raskasta kirjoituskonetta en arkeeni työkaluna kaipaa, vaikka sellainen esineenä kaunis onkin.

Minimalistinen ja äärimmäisen käytännöllinen pieni keittiö vuosikymmenien takaa vertautuu luonnon suojelemisen näkökulman nykytrendiin tilan ja energian säästöstä asumisessa. (Vaihdan vuoteeni heti ruokapöydän ja sängyn yhdistelmään, jos löydän toimivan ja kukkarolle sopivan tuotteen.)

Seinälle on koottu manifesteja ilmaston hoidon näkökulmasta tyyliin uudet 10 käskyä. Suomesta oli mukana Tea Mäkipää.

Koululaisten työstämät osiot liikuttavat viisaudessaan, suoruudessaan ja vilpittömyydessään. Niin kuin minulle aina käy, kun lapset tulevat puheeksi tulevaisuutta kaavailtaessa.

Tietoa uudenlaisista materiaaleista ja vaihtoehtoisista toimintatavoista näyttelyssä tarjotaan runsaasti. Osa niistä on jo tuttuja, kuten kahvin poroista valmistetut astiat. Mutta jotkut olivat minulle uusia, kuten virtsan ureasta bakteerien avulla tehdyt rakennustiilet. Verestä valmistetut kuidut ja niistä ommellut vaatteet vieraannuttivat ja ällöttivät, vaikka olivatkin visuaalisesti kauniita.

Näyttely on hyvä.

Sen alussa ei kannata juuttua sisäänkäynnin ns. interaktiiviseen osioon eli oman tokenin „luomiseen“ alussa. Idea on kulunut. Se ei ainakaan omalla kännykälläni myöskään toiminut eikä aulassa istuva vahtimestari osannut käyttää ohjelmaa saati ollut kovin kiinnostunut asiasta.

Mutta kun tuosta on päästy eteenpäin varsinaiseen näyttelyyn, on ilahduttavaa saada kokea asiallisuudessaan ja pienieleisyydessään vaikuttava yhdistelmä ahdistavasta asiasta ja sen hoitamiseen tarvittavista mielikuvitusta avaavista näkökulmista.

Käy taas hieman selvemmäksi, että toimien ja muutosten hitaus on psykologista ja tunteellista perää.

Tukoksia, joita ei voi tieteellä eikä järjellä mitenkään puoltaa näyttely saa hienosti liikkeelle. Luovuudella ei ole rajoja.

Näyttely on nähtävissä 22.11. asti.

MAK on ajankohtainen (aina) muutenkin. Se on hieno museo, joka yhdistää taiteen, historian, arjen ulottuvuuksia. Tuotesuunnitteluun liittyy paljon oivalluksia, uutta, uteliaisuutta ja kuvittelua, huumoria, esteettistä iloa ja mukavaa hämmästelyä.

Vaihtuvien näyttelyjen ja keskustelevan ohjelman ohella MAK tarjoaa pysyviä saleja kuuluisasta Wienin1900-luvun alun designista Helmut Langin valokuviin, maailmanlaajuisesti erityisen hienoon mattokokoelmaan ja Aasian taidehistoriaan.

Xenia Hausner Wienin Albertinassa – Suhteita ja voimaa

Xenia Hausner: Blind Date

Näyttely

Xenia Hausner – True Lies

Itävaltalainen taidemaalari ja lavastaja Xenia Hausner täytti tänä vuonna 70 vuotta. Wienin Albertinassa avattiin huhtikuun lopussa näyttely hänen töistään nimellä True Lies.

Ensimmäisen kerran tutustuin Hausnerin töihin muutama vuosi sitten Klosterneuburgissa Essl-museossa. Ne kiinnittivät heti huomioni. Hausnerin teoksista on helppo hurmoitua, sillä ne räiskyvät energiaa ja puhuttelevat.

Värit maalauksissa ovat kirkkaita ja selkeitä. Työt suurikokoisia.

Hausnerin työt ovat yleensä muotokuvia, joko yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä.

Jokainen työ kuin otos elokuvasta, kuvan tilanne on samaan tapaan toisaalta realistinen ja toisaalta selvästi lavastettu, kärjistetty, sommiteltu. Usein on menossa jonkin tapahtumaketjun käänne tai lopputulos, ja katsoja jää arvuuttelemaan mitä on tapahtunut ja miksi tilanteeseen on tultu.

Yhdessä kuvassa esimerkiksi keski-ikäinen nainen peittää kädellä kasvonsa ilmeellä „voi ei, hävettää“ tai „ei voi olla totta!“ Ja kaksi nuoremman sukupolven ihmistä nauraa. Onko kyseessä perhe? Ovatko he matkalla, jolla on sattunut jokin odottamaton kommellus tai virhe(arvio)?

Toisessa kuvassa kolme nuorta naista on junassa ja puolustaa tavaroitaan uhmakkaalla ilmeellä. Kehen he katsovat? Miksi heidän ilmeensä on tuollainen?

Muotokuvat ovat useimmiten naisista, joissain töissä myös taiteilijasta itsestään. Tällä valinnalla tasapainottuu ajatus ja tottumus siitä, minkä sukupuolen edustaja voi ikään kuin neutraalisti esittää ihmistä.

Kuvissa on myös paljon kovaa ja provokatiivista huumoria. Väkivaltaakin, ihmisten välistä seksuaalista vetovoimaa, uhmaa, ystävyyttä. Tai sitten vain olemista, rentoutumista. Joka tapauksessa: voimaa.

Xenia Hausner: Adler und Engel

Niissä yhdistyy monia eri aikakausia. Ne asiat, kamppailut, valta-taistelut ja tunteet, jotka ovat olleet historian myllerrysten taustalla ovat pysyneet samoina tai samankaltaisina. On olemassa tunteiden ja suhteiden ajassa elävä linja tai verkosto, jossa ikiaikaiset teemat tulevat näkyviksi.

Mallit Hausnerin teoksissa ovat usein tunnistettavia henkilöitä, joko hänen lähipiiristään tai julkisuudesta. 

Näyttelyssä on pari kuvaa myös pelkistä esineistä. Myös niiden nimet viittaavat kuitenkin ihmisiin. Poikkeukset siis vahvistavat säännön.

Xenia Hausner: Number One

Näyttely on esillä elokuun ensimmäiselle viikolle asti. Suosittelen.

Tottelemattomuuden mestari

Christoph Schlingensiefin kuolinpäivästä on kymmenen vuotta.

Nuori Voima 2-3/2010, teemana Afrikka. Haastattelussa Christopf Schlingensief:

„Olen vieraillut Afrikassa vuodesta 1993 ja kokenut sen aina paikaksi, jossa rauhoitun ja jossa kohtaan tietynlaisen pelon. Afrikka on maanosa, jossa meikäläisillä ei todellakaan ole helppoa. Siellä on kuuma, siellä on eläimiä, on toisenlaisia sairauden aiheuttajia. Vaatii työtä tottua siihen. Siksi olen suhtautunut Afrikkaan aina erityisenä, kunnioitettavana paikkana. Olen ollut paljon myös Nepalissa ja Brasiliassa. Niissä on aina elämöintiä: pyhimyksiä ja kellonkilkatusta joka puolella. Brasiliassahan uskonto on synkretistinen. Siellä ollaan äänekkäitä ja parannetaan. Afrikka taas on rauhallinen ja hidas. Esimerkiksi Burkina Fasossa ihminen saattaa alun perin olla katolinen tai protestantti, mutta päättääkin sitten ruveta muslimiksi. Ainoa yleispätevä uskonto on animismi eli luonnon, elävien ja kuolleitten esi-isien kulttuuri. Tämä Afrikka kiehtoo minua, koska opin siellä aina jotain. Ehkä jopa jotain sellaista, minkä olen jo tiennyt, mutta unohtanut.“

Hier das Interview in Nuori Voima auf Deutsch.

„Ich habe Afrika besucht seit 1993 und es immer erlebt als einen Ort, in dem ich selber wieder zur Ruhe kam und selber zu einer Form von Angst. Es ist wirklich ein Kontinent, wo wir uns schwer tun. Es ist heiβ, es sind Tiere da, es sind andere Krankheitserreger, da muss man sich echt dran gewöhnen. Und dies Afrika habe ich immer deshalb als einen besonderen, sehr ehrenwerten Ort angesehen, der vor allen Dingen immer sehr ruhig und langsam war.
Ich war auch viel in Nepal oder in Brasilien. Da ist immer Krach: hier ein Heiliger, da ein Heiliger, hier beten und da klingeln, in Brasilien eben auch der Glaube synkretistisch. Es ist laut, es wird geschrieen, es wird geheilt. Afrika ist eher ruhig. Burkina Faso zum Beispiel, da ist man Katholik oder Protestant, aber man kann plötzlich auch Moslem werden. Das ist alles sehr offen da, und die einzige Religion die immer gilt, ist die animistische, die Kultur der Natur, der Ahnen, der Vorfahren. Dies Afrika fasziniert mich, weil ich da immer wieder etwas lerne. (VIELLEICHT SOGAR ETWAS, WAS ICH SCHON WUßTE, ABER VERGESSEN HABE.)“