Autor: Satu Taskinen

Annoin Aamulehteen haastattelun, joka julkaistiin tänään.

Otsikossa lukee sitaattina näin: „Ei suomalaisuus ole minusta mihinkään kadonnut, mutta ei se ole niin tärkeätä.“

Tämä sitaatti pitää ymmärtää niin, että suomalaiseksi olen syntynyt ja suomalainen olen ja hyvä niin. Suomalaisuus näkyy oikein selvästi siinä miten olen. Ja tietenkin: kielessä, jolla kirjoitan. Kielessä, jossa elän ja olen.

Mutta suomalaisuus ei sulje pois toisenlaisia identiteettejä, sellaista identiteettiä, joka määräytyy jonkin laajemman kuin valtion rajojen mukaan.

On tärkeää mennä kohden myös laajempaa identiteettiä, etteivät eri ryhmät ajaisi vain omaa etuaan, etteivät ihmiset aiheuttaisi toisilleen kärsimystä vaan näkisivät ympäristön arvon sekä sen suojelun yhtenä kaikista tärkeimmistä yhteisistä päämääristä.

Toisin sanoen: että kansallisryhmät tai yhteisöt näkisivät olemassaolon jonain muuna kuin keskinäisenä taisteluna.

 

Viime viikolla, juuri kun olin saanut viimeisen lauseen saksannoksesta luettua, puhelin soi ja tuli uutisia:

Lapset-romaani on ehdokkaana Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon 2018 saajaksi.

Aamulehti uutisoi siitä tänään. Linkin takaa löytyvät myös muut palkintoehdokkaat.

Aamulehden kriitikko Marjaana Roponen arvioi romaanin toukokuussa 2017 näin.