Christine Nöstlinger 1936 – 2018

Christine Nöstlinger, hieno lastenkirjailija, oli syntynyt lokakuussa 1936. Haastattelin häntä parikin kertaa Wienissä, ensimmäisen kerran 70-vuotispäivän kunniaksi 2006. Haastattelu löytyy täältä.

Kun tulin Wieniin 1999, sain ystävältä lahjaksi Nöstlingerin kirjan Vom weißen Elephanten und den roten Luftballons (suom. Valkoisesta elefantista ja punaisista ilmapalloista). Haastattelujen tekemisen yhteydessä luin ison määrän hänen muita teoksiaan ja ihastuin syvästi. Vaikka Nöstlinger sanoi jossain vaiheessa, ettei hän enää kirjoita, koska ei tunne enää nykyisten lasten maailmaa, minusta tuntuu, että juuri hänen ajattomat teoksensa osoittavat: ihan sama mitkä koneet tai vempeleet tai rakenteet yhteiskuntaa kulloinkin luonnehtivat, ihmisen perustunteet ja tarpeet pysyvät. Niiden kanssa elämään opettelu ei vanhene.

„– – – – – – minä etsin, etsin etsimistäni.“

„– – – – – – minä etsin, etsin etsimistäni. Yritän ymmärtää. Yritän antaa jollekin sen minkä koin mutta en tiedä kenelle, ja itselläni minä en sitä halua pitää. Minä en tiedä mitä minä tekisin sillä mitä koin, sen täydellinen epäjärjestys pelottaa minua.“

Clarice Lispectorin romaanin „Passio“ alku, Tarja Härkösen suomennos.

 

Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinto

Toinen romaanini Katedraali (2014) sai maailmanhistorian ensimmäisen Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinnon. Se on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijajärjestön jakama palkinto ja on hiljalleen jo saanut ansaitsemaansa huomiota. Helmetissä ilmestyi vähän aikaa sitten palkinnosta Sara Tarvasin juttu. Hyvä Toisinkoinen! Hyvä opiskelijat!

Katedraali on saanut ilokseni paljon huomiota ja lukijoita. Siitä tuli toinen painos ja saksannos, tämän palkinnon lisäksi ehdokkuuksia (EU-kirjallisuuspalkinto, Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinto)  ja monta mainintaa vuoden painavimpien kirjojen joukossa, Hesarin Teemassa ja Suomen Kuvalehdessä, ja Helsingin Kirjamessujen ruotsinkielisessä messulehdessä se oli vuoden kirja, ja vaikka mitä muuta. Osallistuin saksannoksella Hampurissa pohjoismaisen kirjallisuuden päiville ja oli monta muuta luentaa eri paikoissa. Mutta koska Katedraali ei Helmetin toimittajan mielestä jostain syystä tästä kaikesta huolimatta ole tunnettu kirja, lienee syytä yrittää kantaa lisää korsiani kekoon tehdäkseni sitä tunnetummaksi entisestään. Tämän kotisivun osastossa audio/video löytyy telkkari- ja radiojuttuja myös.

Ja tässä vielä linkki Käkriäisen numeroon, jossa julkaistiin Krista Lehtosen tekemä haastattelu. Juttelimme Skypessä, se oli hauskaa, kiitos Krista ja Käkriäinen.

Katedraalin palkitsemista seuraavana vuonna 2015 minut pyydettiin palkintojuhlaan pitämään puhe. Ajankohtaa taustoitti voimalla suuren pakolaisjoukon vaellus ja saapuminen Eurooppaan paremman elämän toivossa. Kirjoitin silloin uutta romaania Lapset, joka syntyi luotaamaan ihmisyyttä ja minää, meidän jokaisen minää, joka on ja ei ole ainutlaatuinen ja jonka rakenteen kuvaaminen ja tutkiminen on se asia, joka minua kirjallisuudessa kiinnostaa.

Juhlassa oli monta ohjelmanumeroa, puheesta toivottiin niin ollen lyhyttä ja noudatin toivetta. Ytimekkäät ja huolellisesti asetetut sanani kuuluivat näin:

„Hyvät kirjallisuuspalkintoehdokkaat, raati, juhlavieraat!

Näin Helsingin kirjamessujen avajaispäivänä olemme kokoontuneet juhlistamaan maailmanhistorian toista Toisinkois-kilpailua, sen ehdokkaita ja voittajaa.

Ilon aiheita tässä juhlassa on paljon.

On ilo juhlia ystävien kanssa yhteistä kirjallisuutta.

On ilo saada olla mukana opiskelevien ihmisten kirjallisuusinnossa ja halussa luoda ja tuoda kirjallisuuskenttäämme uutta omaa panosta.

On ilo saada tutustua huomispäivän superasiantuntijoihin ja nähdä, että lujaa luottamusta kirjallisuuden merkitykseen on.

On erityisen suuri ilo saada nähdä, miten tutut erinomaiset kirjailijat ovat valjastaneet aivonsa, sydämensä, kynänsä ja koneensa ja halunneet tehdä ja todella tehneet ensimmäisen kirjan jälkeen suurenmoisia toisinkoisia.

Sillä. Me kaikki tiedämme: ensimmäisen jälkeen voi tulla vain toinen, jota ankarasti ensimmäiseen verrataan. Vertailukombinaatioita on paljon: jos ensimmäinen kirja onnistui hyvin, niin sitten… ja jos se onnistui vähemmän hyvin, niin sitten… ja jos menestys siivitti tai ei siivittänyt jne…

Me kaikki tiedämme myös: kirjallisuus, joka eläisi pelkästään vertailusta, ei eläisi kukoistaen ja loistaen.

On aika kirjoittaa, aika repiä kirjoitettu, aika aloittaa kirjoittaminen alusta, aika ymmärtää, aika hämmentyä, aika saada kirjoitus valmiiksi kansiin, kaupan hyllylle. Ja on aika tulla asetetuksi kilpailuihin, valjastaa nyt kilpailu kirjallisuuden asialle, juhlia, iloita, nostaa uudet teokset valokeilaan ja luettaviksi.

Hyvät ihmiset, sanottakoon tänään näin:

Kirjallisuus on ihmisen ymmärryksen, itseymmärryksen ja empatian sekä myötätuntoisen teon asialla.

Ihmisen tavoite on olla elämän, oikeudenmukaisuuden ja auttamisen asialla.

Toivotan meille kaikille turvaa, onnea, terveyttä ja keveyttä!

Onnea ehdokkaille, pitkää elämää kirjallisuudelle ja riemukasta juhlaa.